Kaikki tapahtumat

Syksyn viimeinen rapujuhla 3.10.

Päivämäärä: 3 lokakuun, 2026
Kellonaika: 15:00 - 23:00
Tapahtumapaikka: Kerhohuone Kerhis, Ylioppilaskylä 8D4, 20540 Turku

Ai et päässyt käymään rapujuhlissa, vaikka olisit halunnut?
Vai kävitkö sittenkin, mutta jäit silti janoamaan lisää?

No nyt siihen on vielä vihon viimeinen mahdollisuus!
Asukastoimikunta ylpeänä esittää: Syksyn viimeinen rapujuhla!

Tule oppimaan miten rapu syödään oikeaoppisesti, ja millaisten viinasten kanssa se tulee parittaa. Tarjolla tietösti myös kunnon vanhaa vanhaa kunnon Kerhiksen simaa (30L), sekä holitonta pikkupurtavaa.

Tapahtuma järjestetään Ylioppilaskylän legendaarisella kerhohuone ~Kerhiksellä~. Osoite on Ylioppilaskylä 8D4 (luonnollisesti Turussa). Kerhis sijaitsee punaisen talon pohjakerroksessa. Käynti sisään Kerhikselle on avoimesta vihreästä ovesta, huoneistopihan puolelta, Keltanokanpolun varrelta, vastapäätä Tyyssijan kuntosalia.


Tapahtumaan ei tarvitse etukäteen mitenkään ilmoittautua tai valmistautua. Paikalle saa tulla ja sieltä lähteä oman mielen mukaan koska tahansa tapahtuman aukioloajan puitteissa, kello 15-23.


Omia juomia ja muita virvokkeita saa tuoda niin paljon kuin haluaa, ja mitä haluaa. Kerhiksellä on käytettävissä mm. grilli, hella, uuni, mikro, jääkaappi, ja pakastin, sekä laaja valikoima keittiövälineitä ja aterimia. Kerhiksellä on sisätiloissa lukuisia pöytiä, tuoleja, ja sohvia. Myös Kerhiksen omalla pihalla on useita istumapaikkoja. Sisätiloista löytyy myös kotiteatteri valkokankaineen, ja siihen kytketty tietokone, jolla voi mm. katsoa elokuvia ja kuunnella musiikkia. Kerhikseltä löytyvät myös WC-tilat.


Save the date! Lauantai. 3.10. Kerhis. Ravut.
Toivottavasti näemme juuri sinut juuri siellä!


Sydämellisin terveisin
Ylioppilaskylä Lännen Asukastoimikunta <3


TL;DR

MITÄ?Mukava rento yhteisruokailu kaikille Ylioppilaskylän alueella asuville ja heidän vierailleen.
MISSÄ? Ylioppilaskylän legendaarisella kerhohuone Kerhiksellä, osoitteessa Ylioppilaskylä 8D 4
MILLOIN?3.10.2026 kello 15-23
MIKSI? – Koska Rapulassa on mukavaa
MITÄ MAKSAA? 0€ (kyllä, luit oikein), meillä on hyvä budjetti omasta takaa.
PUKUKOODI?Sellainen ettei ravut pääse nipistämään



Tapahtuma on Ylioppilaskylä Lännen Asukastoimikunnan virallinen TYS:n rahoittama tapahtuma.

Ylioppilaskylän viralliset HAALARIBILEET 19.9.

Päivämäärä: 19 syyskuun, 2026
Kellonaika: 15:00 - 23:00
Tapahtumapaikka: Kerhohuone Kerhis, Ylioppilaskylä 8D4, 20540 Turku

Aika vetää ne menopöksyt jalkaan oli ne sitten uudet tai vanhat!

Vaikket omaisi haalareita
, ei hätää, olet silti enemmän kuin tervetullut tänne näkemään ja kokemaan erittäin laaja kirjo haalareiden väriloistoa. Jos haluat, voit ottaa myös mukaan merkkejä vaihdettavaksi.

Tule nauttimaan haalarikulttuurista ja juhlistamaan alkanutta lukuvuotta 2026 Ylioppilaskylän kerhohuone Kerhikselle lauantaina 19.9.2026 kello 15 eteenpäin.

Tarjolla taas jälleen kerran aitoa menoa ja 30L keltasta hyvää, eli Kerhiksen special edition tosi adult simaa, ynnä muuta pikkupurtavaa ja holitonta limppaa.

Tapahtuma järjestetään Ylioppilaskylän legendaarisella kerhohuone ~Kerhiksellä~. Osoite on Ylioppilaskylä 8D4 (luonnollisesti Turussa). Kerhis sijaitsee punaisen talon pohjakerroksessa. Käynti sisään Kerhikselle on avoimesta vihreästä ovesta, huoneistopihan puolelta, Keltanokanpolun varrelta, vastapäätä Tyyssijan kuntosalia.

Tapahtumaan ei tarvitse etukäteen mitenkään ilmoittautua tai valmistautua. Paikalle saa tulla ja sieltä lähteä oman mielen mukaan koska tahansa tapahtuman aukioloajan puitteissa, kello 15-23.

Omia juomia ja muita virvokkeita saa tuoda niin paljon kuin haluaa, ja mitä haluaa. Kerhiksellä on käytettävissä mm. grilli, hella, uuni, mikro, jääkaappi, ja pakastin, sekä laaja valikoima keittiövälineitä ja aterimia. Kerhiksellä on sisätiloissa lukuisia pöytiä, tuoleja, ja sohvia. Myös Kerhiksen omalla pihalla on useita istumapaikkoja. Sisätiloista löytyy myös kotiteatteri valkokankaineen, ja siihen kytketty tietokone, jolla voi mm. katsoa elokuvia ja kuunnella musiikkia. Kerhikseltä löytyvät myös WC-tilat

Save the date! Lauantai. 19.9. Kerhis.
Toivottavasti näemme juuri sinut juuri siellä!

Sydämellisin terveisin
Ylioppilaskylä Lännen Asukastoimikunta <3

TL;DR

MITÄ?Mukava rento opiskelijajuhla kaikille Ylioppilaskylän alueella asuville ja heidän vierailleen.
MISSÄ? Ylioppilaskylän legendaarisella kerhohuone Kerhiksellä, osoitteessa Ylioppilaskylä 8D 4
MILLOIN?19.9.2026 kello 15-23
MIKSI? – Koska onhan se nyt mukavaa vetää haalarit jalkaan
MITÄ MAKSAA? 0€ (kyllä, luit oikein), meillä on hyvä budjetti omasta takaa.
PUKUKOODI?Opiskelijahaalarit, jotkin muut haalarit, tai jotain ihan muuta



Tapahtuma on Ylioppilaskylä Lännen Asukastoimikunnan virallinen TYS:n rahoittama tapahtuma.

Back To School Bileet 5.9.

Päivämäärä: 5 syyskuun, 2026
Kellonaika: 15:00 - 23:00
Tapahtumapaikka: Kerhohuone Kerhis, Ylioppilaskylä 8 D 4, Turku
Nimeton-suunn.malli-14-min

Alkaako sulla koulu? Etkö vielä tunne uudesta oppinahjostasi ketään? Kaipaatko käytännöllisiä vinkkejä opiskeluun Turussa? Haluaisitko luoda uusia kontakteja alallasi, tai poikkitieteellisesti? Tai sitten ihan vaan rennosti hengata uusien naapuriesi kanssa?


Nyt siihen on erinomainen tilaisuus! Sinun asukastoimikuntasi pistää ranttaliksi ja järjestää lauantaina 5.9. lukuvuoden 2026-2027 avaavat eeppiset Back To School pippalot! Vaikka kesäloma loppuisi, niin opiskelijoiden kuumin vuodenaika vasta alkaa!


Tule rohkeasti ja matalalla kynnyksellä tapaamaan uusia opiskelijoita, kuin myös mystisiä wanhoja mentori-hahmoja, ja korkkaa uusi lukuvuosi ja uudet opinnot RYMINÄLLÄ!
Mitään ei tarvitse etukäteen osata tai tietää, kokenut tiimimme näyttää kyllä sulle miten hommia hoidellaan. Mukaan et tarvitse muuta kuin ratkiriemukasta juhlamieltä, eikä sinun tarvitse valmistautua mihinkään muuhun kuin rentoon hauskanpitoon.


Pukukoodina: Kesä vs. Syksy – eli pukeudu suosimasi vuodenajan mukaisesti!


Lisäksi . . .
Sitä maankuulua Kerhiksen SIMAA (x-tra waffaa) on taas tarjolla tynnyrillinen (30L)! Sekä siihen päälle vielä jos jonkinmoista toinen toista maittavampaa herkkua ja pikkupurtavaa. Tähän tapahtumaan on panostettu avokätisesti, nauttikaa!


Tapahtuma järjestetään Ylioppilaskylän legendaarisella kerhohuone ~Kerhiksellä~. Osoite on Ylioppilaskylä 8D4 (luonnollisesti Turussa). Kerhis sijaitsee punaisen talon pohjakerroksessa. Käynti sisään Kerhikselle on avoimesta vihreästä ovesta, huoneistopihan puolelta, Keltanokanpolun varrelta, vastapäätä Tyyssijan kuntosalia.


Tapahtumaan ei tarvitse etukäteen mitenkään ilmoittautua tai valmistautua. Paikalle saa tulla ja sieltä lähteä oman mielen mukaan koska tahansa tapahtuman aukioloajan puitteissa, kello 15-23.


Omia juomia ja muita virvokkeita saa tuoda niin paljon kuin haluaa, ja mitä haluaa. Kerhiksellä on käytettävissä mm. grilli, hella, uuni, mikro, jääkaappi, ja pakastin, sekä laaja valikoima keittiövälineitä ja aterimia. Kerhiksellä on sisätiloissa lukuisia pöytiä, tuoleja, ja sohvia. Myös Kerhiksen omalla pihalla on useita istumapaikkoja. Sisätiloista löytyy myös kotiteatteri valkokankaineen, ja siihen kytketty tietokone, jolla voi mm. katsoa elokuvia ja kuunnella musiikkia. Kerhikseltä löytyvät myös WC-tilat.


Save the date! Toivottavasti näemme juuri sinut täällä.


Sydämmellisin terveisin
Ylioppilaskylä Lännen Asukastoimikunta <3


TL;DR

MITÄ?Mukava rento tapahtuma kaikille Ylioppilaskylän alueella asuville ja heidän vierailleen.
MISSÄ? Ylioppilaskylän legendaarisella kerhohuone Kerhiksellä, osoitteessa Ylioppilaskylä 8D 4
MILLOIN?5.9.2026 kello 15-23
MIKSI? – Koska vaikka kesäloma loppuisi, niin soitto ja tanssi ei lopu! (Eikä myöskään WABU!)
MITÄ MAKSAA? 0€ (kyllä, luit oikein), meillä on hyvä budjetti omasta takaa.
PUKUKOODI?KESÄ tai SYKSY, kummasta tykkäät enemmän.



Tapahtuma on Ylioppilaskylä Lännen Asukastoimikunnan virallinen TYS:n rahoittama tapahtuma.

Asukastoimikunnan kokous

Päivämäärä: 18 elokuun, 2026
Kellonaika: 18:00
Tapahtumapaikka: Kerhohuone Kerhis, Ylioppilaskylä 8D4
Kokoukset

Asukastoimikunta kokoontuu.

Uusien ilta 15.8.

Päivämäärä: 15 elokuun, 2026
Kellonaika: 15:00 - 23:00
Tapahtumapaikka: Clubroom Kerhis, Ylioppilaskylä 8D 4
vanhatys

Oletko juuri muuttanut Ylioppilaskylään? Etkö tiedä täältä ketään tai mitään? Jännittävätkö uusi asuinpaikka ja uudet opinnot?


Ei hätää! Ylioppilaskylä Lännen Asukastoimikunta virallisesti järjestää lauantaina 15.8. kello 15:00 eteenpäin kaikille Ylioppilaskylän asukkaille avoimen ja ilmaisen, rennon matalan kynnyksen tapahtuman, jossa pääsee tutustumaan naapureihin ja naapurustoon, sekä kuulemaan siitä mitä kaikkea täällä tapahtuu ja voi tehdä. Saattaapi olla, että pääset jopa halutessasi maistamaan toimikunnan myyttistä simaa. Muitakin ilmaisia herkkuja on tarjolla kaikille osallistujille.


Tapahtuma järjestetään Ylioppilaskylän legendaarisella kerhohuone Kerhiksellä. Osoite on Ylioppilaskylä 8D4 (luonnollisesti Turussa). Kerhis sijaitsee punaisen talon pohjakerroksessa. Käynti sisään Kerhikselle on vihreästä ovesta, huoneistopihan puolelta, Keltanokanpolun varrelta, vastapäätä Tyyssijan kuntosalia.


Tapahtumaan ei tarvitse etukäteen mitenkään ilmoittautua tai valmistautua. Paikalle saa tulla ja sieltä lähteä oman mielen mukaan koska tahansa tapahtuman aukioloajan puitteissa, kello 15-23.


Omia juomia ja muita virvokkeita saa tuoda niin paljon kuin haluaa, ja mitä haluaa. Kerhiksellä on käytettävissä mm. grilli, hella, uuni, mikro, jääkaappi, ja pakastin, sekä laaja valikoima keittiövälineitä ja aterimia. Kerhiksellä on sisätiloissa lukuisia pöytiä, tuoleja, ja sohvia. Myös Kerhiksen omalla pihalla on useita istumapaikkoja. Sisätiloista löytyy myös kotiteatteri valkokankaineen, ja siihen kytketty tietokone, jolla voi mm. katsoa elokuvia ja kuunnella musiikkia. Kerhikseltä löytyvät myös WC-tilat.


Save the date! Toivottavasti näemme juuri sinut täällä.


Sydämmellisin terveisin
Ylioppilaskylä Lännen Asukastoimikunta <3


TL;DR
MITÄ? Mukava rento tapahtuma kaikille Ylioppilaskylän alueella asuville.
MISSÄ? Ylioppilaskylän legendaarisella kerhohuone Kerhiksellä, osoitteessa Ylioppilaskylä 8D 4
MILLOIN?15.8.2026 kello 15-23
MIKSI?Täällä on loistava asukasyhteisö ja upeita harrastusmahdollisuuksia. Osallistumalla asukastoimintaan saat enemmän irti opiskeluajastasi.
MITÄ MAKSAA? 0€ (luit oikein), meillä on hyvä budjetti omasta takaa.



Tapahtuma on Ylioppilaskylä Lännen Asukastoimikunnan virallinen TYS:n rahoittama tapahtuma.

Sunday hangout/boardgames

Päivämäärä: 9 elokuun, 2026
Kellonaika: 16:00 - 23:00
Tapahtumapaikka: Ylioppilaskylä 8 D 4
Wingspan

Tenants are welcome to hangout freely and spend time with eachother at the west clubroom Ylioppilaskylä 8 D 4 (Old building next to the gym).

At the clubroom (kerhis) we have lot of activities, for example you can play boardgames, watch a movie, cook some food, or just have a cup of coffee or tea and discuss about days hot topics with neighbors. It’s up to you to decide!

Also if you are interested in the tenants committee stuff ( Tenant democracy) there usually is committee members present that you can ask about it in more depth.

P.S. If this hangout kinda stuff proves to be popular, the tenants committee is planning to have this more often (On Tuesdays and/or sundays).

P.P.S. Coffee and Tea is provided by the tenants committee west :)

Tiistai hangout/lautapelit

Päivämäärä: 4 elokuun, 2026
Kellonaika: 18:00 - 23:00
Tapahtumapaikka: Ylioppilaskylä 8 D 4
Wingspan

8 D 4 (kerhis)

Lautapelejä ja hengailua! Asukkaat ovat tervetulleita pelaamaan lautapelejä, hengailemaan vapaasti ja viettämään aikaa yhdessä lännen kerhotilassa Ylioppilaskylässä, osoitteessa 8 D 4 (vanha rakennus kuntosalin vieressä).

Kerhotilassa (kerhis) on paljon tekemistä. Voit esimerkiksi pelata lautapelejä, katsoa elokuvan, kokata ruokaa tai vain juoda kupin kahvia tai teetä ja keskustella naapureiden kanssa päivän kuumista puheenaiheista. Sinä päätät!

Tähän mennessä olemme pelanneet esimerkiksi Wingspania, Port Royalia ja muita pelejä.

Jos olet kiinnostunut myös asukastoimikunnan toiminnasta (asukasdemokratia), paikalla on yleensä toimikunnan jäseniä, joilta voit kysyä asiasta tarkemmin. https://www.joukkila.net/

Terveisin: asukastoimikunta

P.S. Kahvi, tee ja pieni purtava ovat asukastoimikunta lännen

Asukastoimikunnan kokous

Päivämäärä: 14 heinäkuun, 2026
Kellonaika: 18:00
Tapahtumapaikka: Kerhis, Ylioppilaskylä 8D4
Kokoukset

Asukastoimikunta kokoontuu.

Leffakerho Special

Päivämäärä: 7 heinäkuun, 2026
Kellonaika: 19:00 - 23:00
Tapahtumapaikka: Kerhohuone Kerhis, Ylioppilaskylä 8 D 4
MV5BMGVhNmRlMGYtYWM1ZC00ZWU1LWFhOTAtZGY2ZWVkYWIyN2I4XkEyXkFqcGc@._V1_

Tule nauttimaan huikeasta aistejasi kutkuttelevasta katseluelämyksestä The Producers (2005). Pääosissa Mel Brooks, Will Ferrel, ja Uma Thurman.

https://www.imdb.com/title/tt0395251

Popparia tarjolla.
Tapahtuma ilmainen ja avoin kaikille Ylioppilaskylän asukkaille.
Käynti pihan puolelta Keltanokanpolulta, Tyyssijan kuntosalia vastapäätä.

Leffakerho Special

Päivämäärä: 30 kesäkuun, 2026
Kellonaika: 19:00 - 23:00
Tapahtumapaikka: Kerhohuone Kerhis, Ylioppilaskylä 8 D 4
171344030_mb8i9j

Katsotaan mahtava elokuva In the Hand of Dante.
Pääosissa Oscar Isaac ja Gerard Butler.

https://www.imdb.com/title/tt1333644

Popcornia tarjolla.